Joulutunnelmia Pelastakaa sukupolvi -hankkeelta

”Soitit hyvään aikaan”

Joulun aika ja joulun odotus on meille monille lapsuuden muistoihin palaamista. Menneet vuosikymmenten tunnelmat, tuoksut ja traditiot ovat vahvasti piirtyneet mieliimme, millaisen joulun toivoisimme vietettävän. Tunnelmat voivat myös olla surumielisiä, haikeita ja yksinäisiä, sellaisia miten jouluaan ei kenties haluaisi viettää. Yhdessä – ei yksin.

Joulu on läheisyyden ja lähimmäisyyden  juhla, jolloin ystävät, perheet ja suvut kokoontuvat yhteen.  Kenenkään ei kuuluisi viettää joulua yksin, ainakaan tahtomattaan. Jokainen meistä voi sydämensä sopukoihin sulkea lähimmäisiään siinä lähellä ja kaukana. Olla läsnä hetkessä  ja antaa lahja, aikaa.

”Soitinko huonoon aikaan”, kuulee pahoitteluja yhtenään. Mikä se huono aika on? Soitto läheiselle mummolle tai papalle osuu aina hyvään aikaan tai piipahdus naapurin lapsiperheen ovella oikeaan kohtaan. Kokemus muistamisesta tai kohtaamisesta on yksinäisille, vanhuksille, perheille, meille jokaiselle  lahjoista parhain. Sellaisen joulun minä haluan viettää. Tulla muistetuksi kesken jouluaterian. Saa soittaa, nyt on todella hyvä aika.

Läheisyyden täyttämää Joulua ja Rakkautta vuodelle 2013.

Marika Aro
Projektipäällikkö, Pelastakaa sukupolvi -hanke
HelsinkiMissio

Avun pyytäminen on vahvuutta

”Vanhemmuudessa syyllisyysnappula on aina puoliväliin painettuna”, kiteytti kollegani osuvasti keskustellessamme nyky-yhteiskunnan vanhemmuuden haasteista. Mitä enemmän makustelen sanoja, sitä enemmän huomaan, että sanat ovat täyttä totta. Jokainen vanhempi tuntee syyllisyyttä jossain vaiheessa ja useimmat jopa usein. THL:n tutkimuksen mukaan lähes puolet lapsiperheiden vanhemmista on huolissaan jaksamisestaan vanhempana.

Jos jokaikinen vanhempi tuntee lähtökohtaisesti syyllisyyttä ja ”nappi” on jo puoliväliin painettuna, ei tarvita paljoakaan lisäkuormaa, että nappi painuu pohjaan. Työssäkäyvät vanhemmat tuntevat syyllisyyttä mm. siitä, että heillä ei kotona ole riittävästi aikaa lapsilleen/perheelleen (THL). Toisaalta pienten lasten vanhemmat kokevat olevansa huonompia työntekijöitä kuin lapsettomat tai vanhemmat työntekijät, koska joutuvat olemaan usein töistä pois esimerkiksi lasten sairasteluiden vuoksi.

Syyllisyyteen liittyy vahvasti häpeän tunne. Häpeä taas estää vanhempia hakemasta apua ajoissa.  Avun tarvitseminen mielletään helposti heikkouden merkiksi tai ajatellaan, että perheiden tukimuodot ovat niitä varten, joilla menee ”oikeasti” huonosti. Pelastakaa Sukupolvi -hankkeen yksi päätavoite onkin häpeän poistaminen.

Avun pyytäminen on merkki vastuuntunnosta ja sisäisestä vahvuudesta. Monet arjen asiat ja haasteet ovat sellaisia, että niistä selviää keskustelemalla toisen aidon ja välittävän aikuisen kanssa. Jakamalla kuorma puolittuu ja ilot kaksinkertaistuvat. Jokainen vanhempi tarvitsee apua ja keskustelukumppania jossain vaiheessa. Onneksi, sillä muutoin olisimme supervanhempia. Tällaisia tilanteita voivat esimerkiksi olla aivan tavalliset kasvatuskysymykset, joihin vanhempi kaipaa toista aikuista peiliksi omille ajatuksilleen. Perheiden kanssa töitä tehdessäni olen kannustanut äitejä ja isiä kertomalla, että täydellisen vanhemman lapsella vasta paha olo onkin. Lapsen on hyvä nähdä esimerkkiä siitä, että myös me aikuiset erehdymme ja olemme epävarmoja. Inhimillinen arki ei ole täydellistä.

Myöskään vapaaehtoisemme eivät ole ihmemiehiä tai -naisia. He ovat tavallisia aikuisia, joilla on aikaa kuunnella ja tukea juuri sinua. He myös ymmärtävät, jos sinua jännittää avata maailmaasi aluksi vieraalle ihmisille. Myös heille ensimmäinen tapaaminen on usein hyvällä tavalla jännittävä. Kaikkia vapaaehtoisiamme yhdistää ilo siitä, että he voivat jakaa arkea toisen ihmisen kanssa ja oppia myös uusia asioita itsestään. Osa vapaaehtoisistamme on kertonut, että he ovat tehneet tietoisen päätöksen olla itse omassa elämässään rohkeampia ja ovat siksi hakeutuneet toimintaamme mukaan – kulkemaan esimerkiksi juuri sinun rinnallasi elämän iloissa ja suruissa.

Anna Lepistö
vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
HelsinkiMissio

Lähde: Johanna Lammi-Taskula & Marjatta Bardy: Vanhemmuuden ilot ja murheet. THL:n verkkojulkaisu (pdf) Lapsiperheiden hyvinvointi2009.


Ensimmäiset HelsinkiMission kouluttamat maksuttomat äiti- ja isämentorit aloittavat perheiden tukena jo tammikuussa. Pelastakaa Sukupolvi –hankkeen pilottialueet ovat Kamppi, Kallio ja Kivikko. HelsinkiMissio on kouluttanut pilottialueiden päivähoidon, leikkipuistojen sekä kotipalvelun ja varhaisen tuen henkilökuntaa rohkaisemaan asiakasperheidensä vanhempia hakemaan tukea pieniinkin haasteisiin sekä tarjoamaan perheille HelsinkiMission mentoreita. 
 

Varhaiskasvatus perheiden tukena

Helsingin kaupungin päivähoidon johtaja pohtii, miten erilaiset hoito- ja varhaiskasvatusmuodot tukevat perheen pärjäämistä. Tässä lomassa myös sitä, miten Pelastakaa sukupolvi –hankkeen äiti- ja isämentorointi asettuu näiden muotojen lomaan – vaikkapa leikkipuistoon: 

Varhaiskasvatus perheiden tukena

Suomalaisen varhaiskasvatuksen juuret ovat voimakkaasti lasten suotuisan kasvun edistämisessä  - lapset haluttiin pois kaduilta, äitien mennessä töihin. Alusta lähtien on myös tiedostettu, että lapsen etua edistetään perheiden kasvatusta tukemalla ja yhteistyöllä perheiden kanssa. 

Toinen vahva näkökulma jo alusta alkaen tuli pikkulasten kouluajatuksesta, jossa kiinnitettiin huomiota lapsen kasvuun ja oppimiseen. 

Varhaiskasvatuksen tehtävä on tukea perheiden kasvatustyötä. Tämä on kirjattu päivähoitolakiin ja on edelleen päivähoidon ja varhaiskasvatuksen toteuttamisen perusta. Lähtökohtana on siis kaikkien ja jokaisen perheen tukeminen heidän kasvatustyössään. Tavoitteena on aina varhaiskasvatuksessa lapsen etu ja myönteisen kasvun edistäminen.

Varhaiskasvatuksessa on samanaikaisesti läsnä sosiaalisuus ja pedagogisuus. Toiminnan luonne mahdollistaa myös yhteisöllisyyden tunteen muodostumisen, koska pienen lapsen toimintaan osallistuvat vielä vahvasti läsnäolollaan myös vanhemmat, jokapäiväisten kohtaamisten muodossa. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on lisännyt päivähoidon käyttöä ja myös korostanut varhaiskasvatuksen sisällön merkitystä yhteiskunnassa. 

Johtuen perheiden erilaisista tarpeista on tärkeää, että erilaisia varhaiskasvatuspalveluja olisi myös perheiden valittavissa. Perheille pyritään aiempaa paremmin kertomaan ja viestimään jo hoitoa ja varhaiskasvatusta lapselle suunniteltaessa erilaisista vaihtoehdoista ja siitä mikä heidän lapselleen olisi sopivin varhaiskasvatuksen muoto. 

Erilaisia muotoja on tarjolla esimerkiksi kerhotoimintana, avoimena leikkipuistotoimintana, osapäivähoitona tai kokopäivähoitona joko perhepäivähoidossa tai päivähoidossa. Erilaiset yksityisen toimijat tarjoavat myös aiempaa enemmän vaihtoehtoja perheille. Lapsen näkökulmasta perhe on aina ensisijainen ja tärkein kasvattaja.

Helsingissä varhaiskasvatusta tarjotaan lähellä lapsen asuinympäristöä. Täten sen parissa on lasten helppo tutustua alueensa lapsiin ja toisaalta myös aikuisten löytää luontaisesti samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja toimia omassa lähiyhteisössään. Varhaiskasvatuksen kohtaamisten kautta esimerkiksi leikkipuistoissa syntyy alueeseen kiinnittymistä ja osallistumista oman alueen toimintaan. 

Kahdessa leikkipuistossa on tarkoitus aloittaa vapaaehtoistoimintaa isä- äti mentorointina  HelsinkiMission Pelastakaa sukupolvi hankkeessa. Leikkipuistoissa on perinteisesti hyvin luonnollisella ja matalalla kynnyksellä tarjottu luontainen kohtaamisen paikka ja tarpeen mukaan tuettu perheitä keskusteluin tai kertoen kaupungin eri palveluvaihtoehdoista. Parhaimmillaan mentorointi täydentää ja vahvistaa vanhemmille matalalla kynnyksellä tukea ja apua. Tärkeää on, että leikkipuistot säilyvät vapaina kohtaamisen paikkoina, joissa vanhemmat ja ammattilaiset yhdessä tarjoavat perheille toimintaa, huomioiden lasten tarpeet. 

Satu Järvenkallas

Helsingin kaupungin 

päivähoidon johtaja

Tarjolla hyvä elämä

Mieskavereiden saunaillassa virisi jälleen keskustelu siitä, mitä kaveritoiminta merkitsee aikuiselle miehelle. Pienperheyhdistyksen Mieskaveritoiminnan kautta jo monta vuotta sitten kaverin itselleen löytänyt Aapee totesi hetken keskustelua kuunneltuaan: ” Ei se sen kummempaa ole – hyvää elämää!”

Kuinka monta kertaa olemmekaan istuneet ja miettineet millaisin lupauksin ja mainoslausein seuraavan rekrytointikampanjan toteutamme. Millä me houkuttelisimme uusia vapaaehtoisia mukaan? Riittääkö, että lupaamme hyvää elämää?

Hyvään elämään kuuluvat kaverit, isot ja pienet. Kavereita ei koskaan voi olla liikaa. Kaverin kanssa voi tehdä ihan tavallisia asioita tai olla tekemättä yhtään mitään. Yhtään mitään tekeminen on kaverin kanssa paljon mukavampaa. Kaveria tuetaan silloin, kun hän tukea tarvitsee ja kaverilta voi saada saa tukea.  Aito kaveruus ei kuitenkaan ole hoitosuhde eikä oikeassa kaveruudessa ole syrjäytymisen ehkäisijää ja ehkäisyn kohdetta. 

Pienperheyhdistyksen Mieskaveritoiminta on onnistunut parhaiten silloin, kun yhdistyksen kautta alkunsa saanut kaverisuhde jatkuu läpi elämän ja kun kaverukset ”unohtavat” miten suhde on saanut alkunsa.  Toiminta on saavuttanut tavoitteensa, kun lapsi saa elämäänsä yhden uuden, kuuntelevan ja ymmärtävän aikuisen.  

Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen on kirjoittanut otsikolla Tavallisilla asioilla on toisinaan suuri merkitys: ”Selviytyjien elämässä on usein ollut yksi kiintopiste, joku lämpimästi ja ymmärtävästi suhtautunut aikuinen, joka on avannut ikkunan parempaan maailmaan.” (HS 17.9.2012)

Juha Turtiainen

toiminnanjohtaja

Pienperheyhdistys ry

Miksi kansalaisvastuuta voi ja jopa kannattaa lisätä perheiden auttamisessa?

Kuten Pelastakaa sukupolvi –hankkeen sivuilla kerrotaan, lasten ja perheiden pahoinvointi on lisääntynyt Helsingissä useilla mittareilla koko 2000-luvun ajan.

Perherakenteet ja perheen arki ovat monimutkaistuneet, parisuhdeongelmat sekä avio- ja avoerot ovat lisääntyneet ja yksinhuoltajien määrä on kasvanut. Vanhempia kuormittavat muun muassa stressi, epävarmuus vanhempana, työn ja perhe-elämän yhdistäminen, parisuhdeongelmat sekä vaikeiden tunteiden, kuten suuttumuksen hallinta ristiriitatilanteissa.

Monille vanhemmille ja perheille keskeinen ongelma on, että he ovat haasteidensa kanssa hyvin yksin. Isovanhemmat asuvat usein kaukana, eikä arjen apua ole yleistä pyytää tai saada muilta kuin lähimmältä läheispiiriltä. Kun omat läheisverkostot ovat kaukana tai muuten riittämättömät, huolet ja haasteet pääsevät liian helposti kasvamaan varsinaisiksi ongelmiksi.

Julkiset palvelut ovat keskeinen tekijä perheiden tukemisessa, mutta eivät kuitenkaan ainoa lääke varsinkaan lapsiperheiden kasvavaan ennaltaehkäisevän tuen tarpeeseen. Vastuuta lähimmäisistä ei ole vahvimmassakaan hyvinvointivaltiossa tarkoituksenmukaista ulkoistaa kokonaan julkiselle sektorille. Kun perheet tarvitsevat ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen tukea, apua, läsnäoloa ja keskustelukumppania, ei tukijaksi välttämättä tarvita sosiaalityöntekijää tai muuta ammattilaista tai viranomaista. Itse asiassa vertaistukija, vapaaehtoinen tavallinen ihminen voi olla suurempi apu näissä tilanteissa.

Suomalaiset luottavat avun tarpeessa vahvimmin omaan lähipiiriinsä ja omaan vastuuseen itsestään, mutta heti kolmanneksi luotetuin avun lähde on toisten ihmisten tuki ja lähimmäisvastuu.

Kotimaiset ja kansainväliset tutkimukset kertovat, miten erilaiset vapaaehtois- tai vertaistukea saaneet ihmiset – syöpäpotilaat, sairaiden lasten vanhemmat, vaikeissa elämäntilanteissa olevat nuoret ja vanhemmat – ovat kokeneet vapaaehtoiselta saamansa avun tai tuen tyydyttävämpänä, positiivisempana ja jopa parempana kuin ammattiavun. Vapaaehtoiselta saatuun tukeen liitetään kokemus aidosta, pyyteettömästä välittämisestä, mikä tekee tästä avusta tai tuesta miellyttävää, tehokasta ja vaikuttavaa.

Mielenkiintoista on, että samaan aikaan kun tukea tai apua sillä hetkellä tarvitseva kokee vapaaehtoisen avun hyvinvointiaan lisäävänä, myös apua tai tukea antava voi paremmin. Olen juuri kirjoittanut tieteellisen katsauksen vapaaehtoistoiminnasta kansainväliseen elämänlaatua käsittelevään ensyklopediaan. Vapaaehtoistoiminta lisää tutkitusti elämän mielekkyyden ja merkityksellisyyden kokemusta, yhteisöllisyyden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteita, itsekunnioitusta ja tarpeellisuuden kokemusta, ja niiden kautta vähentää stressiä, ahdistusta ja masennusta sekä lisää terveyttä ja jopa elinikää.  Antaessaan todella myös saa.

Suomalaisista suurin osa on myös halukas auttamaan muita. Meistä osallistuu vapaaehtoistoimintaan eri tutkimusten mukaan jo useampi kuin joka kolmas. Toiminnasta kiinnostuneita ja siihen positiivisesti suhtautuvia on kuitenkin vielä toinen kolmannes, jonka auttamishalu ei vielä ole löytänyt sopivaa kanavaa. Kuulutko sinä ehkä heihin? Tulisitko mukaan infokoulutukseemme, kuulemaan lisää erilaisista tavoista tukea lapsiperheitä vapaaehtoistoiminnan keinoin? Täytä hakemus täällä.

Pelastakaa sukupolvi –hankkeessa haastamme kaikki myös pohtimaan, onko omassa lähipiirissä lapsi tai vanhempi, joka tarvitsisi tukea ja välittämistä.

Voisitko sinä joskus tarjoutua viemään lapsen puistoon, tai kysyä äidiltä tai isältä, mitä hänelle kuuluu? Voit myös hymyillä vieraallekin lapselle raitiovaunussa tai kaupassa tai vaihtaa muutaman ystävällisen sanan lapsen tai hänen äitinsä tai isänsä kanssa. Koskaan et voi tietää, vaikka tuo yksi pieni ystävällinen ele pelastaisi lapsen tai vanhemman päivän – yksinäisyys tai turvattomuus ei aina näy ulospäin.

On selvää, että vapaaehtoiset ja vertaistuki eivät voi korvata julkisen sektorin palveluita, kun ongelmat ovat päässeet kärjistymään tai kasautumaan, ja tarvitaan lastensuojelua tai muuta ammattiapua. Syöpäpotilaat tai sairaiden lasten vanhemmat tuskin myöskään haluavat vertaisia korvaamaan esimerkiksi lääkäreitä. Vapaaehtoisella lähimmäisavulla on oma paikkansa ja roolinsa meidän jokaisen hyvinvoinnin keskeisenä osana, se rooli on läsnäolo, välittäminen ja jakaminen. Kokemus siitä, että toinen ihminen auttaa tai tukee minua ihan vain siksi, että hän välittää, on mittaamattoman arvokas.

Jokainen hyvä teko muuttaa tätä kaupunkia askeleen oikeaan suuntaan. Kiitos, että välität.  Kiitos, että toimit.

Henrietta Grönlund

HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja

Työtä yhteiseen hyvään

”Onko ilo tehdä työtä yhteiseen hyvään?”, on minulta kysytty useaankin otteeseen.  Pelastakaa Sukupolvi- hanke lähtee uudenlaisesta lähestymistavasta, jossa yhdenkään perheitä tukevan kumppanin ei tarvitse kilpailla vapaaehtoisista tai asiakkaista.

HelsinkiMission tuore hanke tuo vapaaehtoisia jokaisen kumppanimme toimintoihin. Kumppanimme - Helsingin Diakonissalaitos, Pienperheyhdistys ja Helsingin kaupungin sosiaalivirasto  - ovat vahvoja lapsiperhetyön asiantuntijoita.  HelsinkiMissio  taas täydentää joukkoa vahvalla vapaaehtoistoiminnan asiantuntemuksellaan. Antaessaan saa, joten vastaan yksiselitteisesti, että on ilo tehdä työtä yhteiseen hyvään.

Pelastakaa Sukupolvi- hanke on edennyt Helsingin kaupungin sosiaaliviraston lapsiperheiden palvelualueen johtotasolta kohti ruohonjuuritasoa vajaassa puolessa vuodessa. Vauhti on ollut huimaa.

Lapsiperheiden toiminnasta vastaavien päälliköiden sekä työntekijöiden kohtaamiset ovat kerta toisensa jälkeen avanneet ovia yhteisen työn mahdollistamiseksi. Ilmassa ei ole ollut kertaakaan syviä huokauksia tai kiirettä. Vain läsnäoloa ja aitoa kiinnostusta. Jokaisessa kohtaamisessa olemme olleet vakavan ja vaativan asian äärellä – mitä me yhdessä voimme tehdä lapsiperheiden auttamiseksi? Kuitenkin ilmassa on ollut paljon toivoa ja luottamusta tulevaan. Ilman toivoa ei synny tekoja. Siksi teemme työtä yhteisen hyvän puolesta.  

Kumppaneina haluamme tehdä toivon myös todeksi. Hankkeessa lanseerataan tulevan syksyn aikana HelsinkiMission äiti- ja isämentoritoimintaa. Tällaisen mentorin voi tulevaisuudessa saada niin kotipalvelun ja varhaisen tuen, päivähoidon kuin leikkipuiston asiakas. Ihan tavallinen äiti tai isä, joka haluaa tukea haastaviin arjen asioihin tai omaan jaksamiseensa. Toiminnan pilottipaikkoina ovat nyt Kamppi, Kallio ja Kivikko. Olemme perehdyttäneet tämän syksyn aikana Pilottipaikkojen henkilökuntaa sekä vastaanottamaan että hyödyntämään  uudenlaista vapaaehtoistoiminnan muotoa perheiden tukemisessa. HelsinkiMission Mentorimallinnuksella olemme osallistaneet päiväkotien, kotipalvelujen ja muiden toimijoiden työntekijät pohtimaan parasta mahdollista palvelunohjausta  asiakkailleen. Yhteiskoulutusten tärkeimmiksi kokemuksiksi ovat nousseet yhdessä tekeminen, mukaan ottaminen ja keskusteleminen. Jokainen työntekijä on kallisarvoinen viestinviejä myös omissa verkostoissaan.      

Jos minä uskon työni merkitykseen, muutkin uskovat. Koulutuksessa päivähoidon henkilökunnasta yksi oivalsi hyvin ajatuksen, että ”eihän asiakaskaan tähän mentoritoimintaan usko, jos minä työntekijänä en usko, enkä ymmärrä mistä on kysymys”. Yhdessä vietetyn iltapäivän koulutuksen ja keskustelujen jälkeen  syntyi  sekä yksilökohtaisia että työyhteisöllisiä toimintatapoja  sille, miten tukimahdollisuudet tehdään hänen päiväkotinsa perheille mahdollisiksi ja miten niistä kerrotaan. 

Halu ymmärtää,  innostaa, omaksua, uskoa tekemäänsä ja ennen kaikkea halua laittaa itsensä likoon ovat merkittäviä askelmerkkejä tämän hankkeen onnistumiseen ja siten yhteisen hyvän toteutumiseen – lapsiperheiden hädän lieventämiseen ja poistamiseen.   

Marika Aro

Projektipäällikkö

HelsinkiMissio

Pidetään huolta lapsista

Leenan Laulajaisen runoilema Nallen matkalaulu menee näin:

Pieni nalle uuvuksissa tietä pitkin astelee.

Kevätsade tuhma kade nallen tassut kastelee.

Mutta pian saavutaan Otsometsän kummilaan.

Siellä kuono pyyhitään, tassut kuivataan.

Olipa hyvä että nallella oli kummila: Paikka missä tassu pyyhitään jos sade ne kastelee. Tosin kummeja ja kummiloita voi olla monenlaisia. Laura Koljonen hauskassa kirjoituksessaan Kummit testiin  (HS.fi Oma elämä -palsta) perää kyllä kummeille jonkunlaisia kriteerejä.  Itse ajattelen, että kummi voi olla tuki ja turva vaikka ei ongelmia olekaan. Kummina tehtäväni on tukea kummilasteni vanhempia heidän hoiva- ja kasvatustyössään, ja iloita heidän kanssaan lasten ilosta. Olla käytettävissä jos tarvitaan, ei sekaantua jokapäiväiseen perhe-elämään.

HelsinkiMission Pelastakaa Sukupolvi -hanke haluaa haastaa kaikki kansalaiset toimimaan ja ottamaan vastuuta lapsiperheiden hyvinvoinnista. Hanke haluaa myös herätellä läheisiä ja lähiyhteisöä muistamaan että se kummilapsi, ystävän tai naapurin lapsi tarvitsee ympärilleen turvallisia aikuisia ja vanhemmat vertaisiaan. Jokainen voi toimia arjen auttajana.

Pelastakaa sukupolvi -hanke ei ole tavoitteineen yksin. Myös RAY:n avustusohjelma Emma & Elias painottaa aikuisten yhteistä vastuuta lasten hyvinvoinnista – naapureiden, mummien, kummien, kioskinmyyjien.  Siksi Pelastakaa sukupolvi-hanke onkin valittu ohjelmaan yhtenä kolmentoista ensimmäisen joukossa.  Ohjelmassa kootaan yhteen erilaisia järjestöjen hankkeita ja toimintoja edistämään lasten hyvinvointia. Ajatus on vähän sama kuin kaikkien aikuisten haastaminen yhteiseen tekemiseen lasten hyväksi – yhdessä olemme enemmän!

Ulla Lindqvist

ohjelmapäällikkö

Emma & Elias -ohjelma

Lastensuojelun Keskusliitto

ulla.lindqvist@lskl.fi

Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.

Yhteiskunnan ja kansalaistoiminnan on yhdistettävä voimansa uudella tavalla

-->

HelsinkiMission uusi kampanja Pelastakaa sukupolvi lähtee käyntiin mielenkiintoisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa.

Suomessa käydään vilkasta keskustelua presidentti Sauli Niinistön käynnistämästä syrjäytymisen ehkäisemiseen tähtäävästä kampanjasta. Keskustelusta voi päätellä, että jotkut näkevät arjen kansalaistoiminnan ja yhteiskunnan sosiaaliturvan lakeineen ja palkattuine työntekijöineen kahtena toisistaan täysin eriytyneinä tapoina auttaa pulaan joutuneita kansalaisia.

Pelastakaa sukupolvi pyrkii tuomaan tähän uuden näkökulman. Kolmas sektori kansalaisineen voi tuottaa parhaimmillaan merkittävää lisäarvoa esimerkiksi Helsingin sosiaalitoimelle. Sulassa sovussa ja läheisessä yhteistyössä.

On asioita, jotka kiistatta kuuluvat sosiaalitoimen kontolle. Ja jotka sosiaalitoimi myös osaa hoitaa. Ne liittyvät yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen. Mutta on asioita, jotka eivät kuulu sosiaaliviraston tehtäviin ja joita se ei osaisikaan hoitaa. Puhun kansalaisvastuun ja –energian kanavoimisesta. Se liittyy rakastamiseen.

Näitä kahta ei tarvitse onneksi ajatella täysin toisistaan erillisinä. Ne voidaan yhdistää. Tästä oli kysymys, kun ryhdyimme yhdessä Helsingin sosiaaliviraston kanssa luomaan Pelastakaa sukupolvi hanketta. Päämääränä oli etsiä ratkaisua Suomen ehkä akuuteimpaan ongelmaan: nuorten syrjäytymiseen.

Sosiaaliviraston osaaminen liittyy lastensuojeluun ja lastenkoteihin. Niissä toimitaan niin rankoissa olosuhteissa, että kansalaistoiminnalla ei ole suuria eväitä rientää avuksi. Mutta tilanne on toinen, kun puhutaan lasten ja perheiden tukemisesta ennen kuin ongelmat ilmaantuvat. Miten sitä voitaisiin edistää? Tätä aloimme pohtia yhdessä sosiaaliviraston kanssa pari vuotta sitten. Pohdinnan tuloksena lanseerataan nyt yhteinen hanke, jonka tarkoituksena on käynnistää kansanliike lasten ja lapsiperheiden tueksi.

Idea on yksinkertainen. Kaupungilla on toimiva palveluverkko, jolla tavoitetaan lähes kaikki alle kouluikäiset pikkulapset Helsingissä: Neuvolat, leikkipuistot, päiväkodit. HelsinkiMissio pyrkii tavoittamaan satoja vapaaehtoisia, jotka ryhtyvät niitten tueksi, jotka apua toivovat. Aloitamme pilottiprojektina parista neuvolasta, leikkipuistosta, kerhosta ja päiväkodista. Jos saamme vapaaehtoisia, neuvola tarjoaa mamma- ja pappamentoreita asiakkailleen. Leikkipuistoissa, kerhoissa ja päiväkodeissa käynnistetään vastaavanlainen yhteistyö.

Voidakseen selviytyä urakasta HelsinkiMissio on verkostoitunut kaupungin lisäksi Diakonissalaitoksen ja Pienperheyhdistyksen kanssa kanavoiden vapaaehtoisia myös heidän työlleen.

Helsingin kaupunki – puhumattakaan RAY:stä - tukee tätä projektia taloudellisesti. Mutta sen lisäksi olemme saaneet sosiaalivirastolta työvoimaa rakentamaan yhteyksiä kaupungin palveluverkon kanssa.

Kansalaistoiminta ja viranomaistyö eivät välttämättä ole auttamistyön kaksi eri uomaa. Miksei niitä voi yhdistää laajemminkin?

Olli Valtonen

HelsinkiMission toiminnanjohtaja