Avun pyytäminen on vahvuutta

”Vanhemmuudessa syyllisyysnappula on aina puoliväliin painettuna”, kiteytti kollegani osuvasti keskustellessamme nyky-yhteiskunnan vanhemmuuden haasteista. Mitä enemmän makustelen sanoja, sitä enemmän huomaan, että sanat ovat täyttä totta. Jokainen vanhempi tuntee syyllisyyttä jossain vaiheessa ja useimmat jopa usein. THL:n tutkimuksen mukaan lähes puolet lapsiperheiden vanhemmista on huolissaan jaksamisestaan vanhempana.

Jos jokaikinen vanhempi tuntee lähtökohtaisesti syyllisyyttä ja ”nappi” on jo puoliväliin painettuna, ei tarvita paljoakaan lisäkuormaa, että nappi painuu pohjaan. Työssäkäyvät vanhemmat tuntevat syyllisyyttä mm. siitä, että heillä ei kotona ole riittävästi aikaa lapsilleen/perheelleen (THL). Toisaalta pienten lasten vanhemmat kokevat olevansa huonompia työntekijöitä kuin lapsettomat tai vanhemmat työntekijät, koska joutuvat olemaan usein töistä pois esimerkiksi lasten sairasteluiden vuoksi.

Syyllisyyteen liittyy vahvasti häpeän tunne. Häpeä taas estää vanhempia hakemasta apua ajoissa.  Avun tarvitseminen mielletään helposti heikkouden merkiksi tai ajatellaan, että perheiden tukimuodot ovat niitä varten, joilla menee ”oikeasti” huonosti. Pelastakaa Sukupolvi -hankkeen yksi päätavoite onkin häpeän poistaminen.

Avun pyytäminen on merkki vastuuntunnosta ja sisäisestä vahvuudesta. Monet arjen asiat ja haasteet ovat sellaisia, että niistä selviää keskustelemalla toisen aidon ja välittävän aikuisen kanssa. Jakamalla kuorma puolittuu ja ilot kaksinkertaistuvat. Jokainen vanhempi tarvitsee apua ja keskustelukumppania jossain vaiheessa. Onneksi, sillä muutoin olisimme supervanhempia. Tällaisia tilanteita voivat esimerkiksi olla aivan tavalliset kasvatuskysymykset, joihin vanhempi kaipaa toista aikuista peiliksi omille ajatuksilleen. Perheiden kanssa töitä tehdessäni olen kannustanut äitejä ja isiä kertomalla, että täydellisen vanhemman lapsella vasta paha olo onkin. Lapsen on hyvä nähdä esimerkkiä siitä, että myös me aikuiset erehdymme ja olemme epävarmoja. Inhimillinen arki ei ole täydellistä.

Myöskään vapaaehtoisemme eivät ole ihmemiehiä tai -naisia. He ovat tavallisia aikuisia, joilla on aikaa kuunnella ja tukea juuri sinua. He myös ymmärtävät, jos sinua jännittää avata maailmaasi aluksi vieraalle ihmisille. Myös heille ensimmäinen tapaaminen on usein hyvällä tavalla jännittävä. Kaikkia vapaaehtoisiamme yhdistää ilo siitä, että he voivat jakaa arkea toisen ihmisen kanssa ja oppia myös uusia asioita itsestään. Osa vapaaehtoisistamme on kertonut, että he ovat tehneet tietoisen päätöksen olla itse omassa elämässään rohkeampia ja ovat siksi hakeutuneet toimintaamme mukaan – kulkemaan esimerkiksi juuri sinun rinnallasi elämän iloissa ja suruissa.

Anna Lepistö
vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
HelsinkiMissio

Lähde: Johanna Lammi-Taskula & Marjatta Bardy: Vanhemmuuden ilot ja murheet. THL:n verkkojulkaisu (pdf) Lapsiperheiden hyvinvointi2009.


Ensimmäiset HelsinkiMission kouluttamat maksuttomat äiti- ja isämentorit aloittavat perheiden tukena jo tammikuussa. Pelastakaa Sukupolvi –hankkeen pilottialueet ovat Kamppi, Kallio ja Kivikko. HelsinkiMissio on kouluttanut pilottialueiden päivähoidon, leikkipuistojen sekä kotipalvelun ja varhaisen tuen henkilökuntaa rohkaisemaan asiakasperheidensä vanhempia hakemaan tukea pieniinkin haasteisiin sekä tarjoamaan perheille HelsinkiMission mentoreita. 
 

Varhaiskasvatus perheiden tukena

Helsingin kaupungin päivähoidon johtaja pohtii, miten erilaiset hoito- ja varhaiskasvatusmuodot tukevat perheen pärjäämistä. Tässä lomassa myös sitä, miten Pelastakaa sukupolvi –hankkeen äiti- ja isämentorointi asettuu näiden muotojen lomaan – vaikkapa leikkipuistoon: 

Varhaiskasvatus perheiden tukena

Suomalaisen varhaiskasvatuksen juuret ovat voimakkaasti lasten suotuisan kasvun edistämisessä  - lapset haluttiin pois kaduilta, äitien mennessä töihin. Alusta lähtien on myös tiedostettu, että lapsen etua edistetään perheiden kasvatusta tukemalla ja yhteistyöllä perheiden kanssa. 

Toinen vahva näkökulma jo alusta alkaen tuli pikkulasten kouluajatuksesta, jossa kiinnitettiin huomiota lapsen kasvuun ja oppimiseen. 

Varhaiskasvatuksen tehtävä on tukea perheiden kasvatustyötä. Tämä on kirjattu päivähoitolakiin ja on edelleen päivähoidon ja varhaiskasvatuksen toteuttamisen perusta. Lähtökohtana on siis kaikkien ja jokaisen perheen tukeminen heidän kasvatustyössään. Tavoitteena on aina varhaiskasvatuksessa lapsen etu ja myönteisen kasvun edistäminen.

Varhaiskasvatuksessa on samanaikaisesti läsnä sosiaalisuus ja pedagogisuus. Toiminnan luonne mahdollistaa myös yhteisöllisyyden tunteen muodostumisen, koska pienen lapsen toimintaan osallistuvat vielä vahvasti läsnäolollaan myös vanhemmat, jokapäiväisten kohtaamisten muodossa. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on lisännyt päivähoidon käyttöä ja myös korostanut varhaiskasvatuksen sisällön merkitystä yhteiskunnassa. 

Johtuen perheiden erilaisista tarpeista on tärkeää, että erilaisia varhaiskasvatuspalveluja olisi myös perheiden valittavissa. Perheille pyritään aiempaa paremmin kertomaan ja viestimään jo hoitoa ja varhaiskasvatusta lapselle suunniteltaessa erilaisista vaihtoehdoista ja siitä mikä heidän lapselleen olisi sopivin varhaiskasvatuksen muoto. 

Erilaisia muotoja on tarjolla esimerkiksi kerhotoimintana, avoimena leikkipuistotoimintana, osapäivähoitona tai kokopäivähoitona joko perhepäivähoidossa tai päivähoidossa. Erilaiset yksityisen toimijat tarjoavat myös aiempaa enemmän vaihtoehtoja perheille. Lapsen näkökulmasta perhe on aina ensisijainen ja tärkein kasvattaja.

Helsingissä varhaiskasvatusta tarjotaan lähellä lapsen asuinympäristöä. Täten sen parissa on lasten helppo tutustua alueensa lapsiin ja toisaalta myös aikuisten löytää luontaisesti samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja toimia omassa lähiyhteisössään. Varhaiskasvatuksen kohtaamisten kautta esimerkiksi leikkipuistoissa syntyy alueeseen kiinnittymistä ja osallistumista oman alueen toimintaan. 

Kahdessa leikkipuistossa on tarkoitus aloittaa vapaaehtoistoimintaa isä- äti mentorointina  HelsinkiMission Pelastakaa sukupolvi hankkeessa. Leikkipuistoissa on perinteisesti hyvin luonnollisella ja matalalla kynnyksellä tarjottu luontainen kohtaamisen paikka ja tarpeen mukaan tuettu perheitä keskusteluin tai kertoen kaupungin eri palveluvaihtoehdoista. Parhaimmillaan mentorointi täydentää ja vahvistaa vanhemmille matalalla kynnyksellä tukea ja apua. Tärkeää on, että leikkipuistot säilyvät vapaina kohtaamisen paikkoina, joissa vanhemmat ja ammattilaiset yhdessä tarjoavat perheille toimintaa, huomioiden lasten tarpeet. 

Satu Järvenkallas

Helsingin kaupungin 

päivähoidon johtaja

Tarjolla hyvä elämä

Mieskavereiden saunaillassa virisi jälleen keskustelu siitä, mitä kaveritoiminta merkitsee aikuiselle miehelle. Pienperheyhdistyksen Mieskaveritoiminnan kautta jo monta vuotta sitten kaverin itselleen löytänyt Aapee totesi hetken keskustelua kuunneltuaan: ” Ei se sen kummempaa ole – hyvää elämää!”

Kuinka monta kertaa olemmekaan istuneet ja miettineet millaisin lupauksin ja mainoslausein seuraavan rekrytointikampanjan toteutamme. Millä me houkuttelisimme uusia vapaaehtoisia mukaan? Riittääkö, että lupaamme hyvää elämää?

Hyvään elämään kuuluvat kaverit, isot ja pienet. Kavereita ei koskaan voi olla liikaa. Kaverin kanssa voi tehdä ihan tavallisia asioita tai olla tekemättä yhtään mitään. Yhtään mitään tekeminen on kaverin kanssa paljon mukavampaa. Kaveria tuetaan silloin, kun hän tukea tarvitsee ja kaverilta voi saada saa tukea.  Aito kaveruus ei kuitenkaan ole hoitosuhde eikä oikeassa kaveruudessa ole syrjäytymisen ehkäisijää ja ehkäisyn kohdetta. 

Pienperheyhdistyksen Mieskaveritoiminta on onnistunut parhaiten silloin, kun yhdistyksen kautta alkunsa saanut kaverisuhde jatkuu läpi elämän ja kun kaverukset ”unohtavat” miten suhde on saanut alkunsa.  Toiminta on saavuttanut tavoitteensa, kun lapsi saa elämäänsä yhden uuden, kuuntelevan ja ymmärtävän aikuisen.  

Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen on kirjoittanut otsikolla Tavallisilla asioilla on toisinaan suuri merkitys: ”Selviytyjien elämässä on usein ollut yksi kiintopiste, joku lämpimästi ja ymmärtävästi suhtautunut aikuinen, joka on avannut ikkunan parempaan maailmaan.” (HS 17.9.2012)

Juha Turtiainen

toiminnanjohtaja

Pienperheyhdistys ry