Leenan Laulajaisen runoilema Nallen matkalaulu menee
näin:
Pieni nalle uuvuksissa tietä pitkin astelee.
Kevätsade tuhma kade nallen tassut kastelee.
Mutta pian saavutaan Otsometsän kummilaan.
Siellä kuono pyyhitään, tassut kuivataan.
Olipa hyvä että nallella oli kummila: Paikka missä tassu
pyyhitään jos sade ne kastelee. Tosin kummeja ja kummiloita voi olla
monenlaisia. Laura Koljonen hauskassa kirjoituksessaan Kummit testiin (HS.fi Oma elämä -palsta)
perää kyllä kummeille jonkunlaisia kriteerejä.
Itse ajattelen, että kummi voi olla tuki ja turva vaikka ei ongelmia
olekaan. Kummina tehtäväni on tukea kummilasteni vanhempia heidän hoiva- ja kasvatustyössään,
ja iloita heidän kanssaan lasten ilosta. Olla käytettävissä jos tarvitaan, ei
sekaantua jokapäiväiseen perhe-elämään.
HelsinkiMission Pelastakaa Sukupolvi -hanke haluaa
haastaa kaikki kansalaiset toimimaan ja ottamaan vastuuta lapsiperheiden
hyvinvoinnista. Hanke haluaa myös herätellä läheisiä ja lähiyhteisöä muistamaan
että se kummilapsi, ystävän tai naapurin lapsi tarvitsee ympärilleen
turvallisia aikuisia ja vanhemmat vertaisiaan. Jokainen voi toimia arjen
auttajana.
Pelastakaa sukupolvi -hanke ei ole tavoitteineen yksin. Myös
RAY:n avustusohjelma Emma & Elias
painottaa aikuisten yhteistä vastuuta lasten hyvinvoinnista – naapureiden,
mummien, kummien, kioskinmyyjien. Siksi
Pelastakaa sukupolvi-hanke onkin valittu ohjelmaan yhtenä kolmentoista
ensimmäisen joukossa. Ohjelmassa kootaan
yhteen erilaisia järjestöjen hankkeita ja toimintoja edistämään lasten
hyvinvointia. Ajatus on vähän sama kuin kaikkien aikuisten haastaminen
yhteiseen tekemiseen lasten hyväksi – yhdessä olemme enemmän!
Ulla Lindqvist
ohjelmapäällikkö
Emma & Elias -ohjelma
Lastensuojelun Keskusliitto
ulla.lindqvist@lskl.fi
Emma & Elias on
RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan
yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti