Helsingin kaupungin
päivähoidon johtaja pohtii, miten erilaiset hoito- ja varhaiskasvatusmuodot
tukevat perheen pärjäämistä. Tässä lomassa myös sitä, miten Pelastakaa
sukupolvi –hankkeen äiti- ja isämentorointi asettuu näiden muotojen lomaan –
vaikkapa leikkipuistoon:
Varhaiskasvatus perheiden tukena
Varhaiskasvatus perheiden tukena
Suomalaisen varhaiskasvatuksen juuret ovat voimakkaasti lasten suotuisan
kasvun edistämisessä - lapset haluttiin
pois kaduilta, äitien mennessä töihin. Alusta lähtien on myös tiedostettu, että
lapsen etua edistetään perheiden kasvatusta tukemalla ja yhteistyöllä perheiden
kanssa.
Toinen vahva näkökulma jo alusta alkaen tuli pikkulasten
kouluajatuksesta, jossa kiinnitettiin huomiota lapsen kasvuun ja oppimiseen.
Varhaiskasvatuksen tehtävä on tukea perheiden kasvatustyötä. Tämä on
kirjattu päivähoitolakiin ja on edelleen päivähoidon ja varhaiskasvatuksen
toteuttamisen perusta. Lähtökohtana on siis kaikkien ja jokaisen perheen
tukeminen heidän kasvatustyössään. Tavoitteena on aina varhaiskasvatuksessa
lapsen etu ja myönteisen kasvun edistäminen.
Varhaiskasvatuksessa on samanaikaisesti läsnä sosiaalisuus ja pedagogisuus.
Toiminnan luonne mahdollistaa myös yhteisöllisyyden tunteen muodostumisen,
koska pienen lapsen toimintaan osallistuvat vielä vahvasti läsnäolollaan myös
vanhemmat, jokapäiväisten kohtaamisten muodossa. Subjektiivinen
päivähoito-oikeus on lisännyt päivähoidon käyttöä ja myös korostanut
varhaiskasvatuksen sisällön merkitystä yhteiskunnassa.
Johtuen perheiden erilaisista tarpeista on tärkeää, että erilaisia
varhaiskasvatuspalveluja olisi myös perheiden valittavissa. Perheille pyritään
aiempaa paremmin kertomaan ja viestimään jo hoitoa ja varhaiskasvatusta
lapselle suunniteltaessa erilaisista vaihtoehdoista ja siitä mikä heidän
lapselleen olisi sopivin varhaiskasvatuksen muoto.
Erilaisia muotoja on tarjolla esimerkiksi kerhotoimintana, avoimena
leikkipuistotoimintana, osapäivähoitona tai kokopäivähoitona joko
perhepäivähoidossa tai päivähoidossa. Erilaiset yksityisen toimijat tarjoavat
myös aiempaa enemmän vaihtoehtoja perheille. Lapsen näkökulmasta perhe on aina
ensisijainen ja tärkein kasvattaja.
Helsingissä varhaiskasvatusta tarjotaan lähellä lapsen asuinympäristöä.
Täten sen parissa on lasten helppo tutustua alueensa lapsiin ja toisaalta myös
aikuisten löytää luontaisesti samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja
toimia omassa lähiyhteisössään. Varhaiskasvatuksen kohtaamisten kautta
esimerkiksi leikkipuistoissa syntyy alueeseen kiinnittymistä ja osallistumista
oman alueen toimintaan.
Kahdessa leikkipuistossa on tarkoitus aloittaa vapaaehtoistoimintaa isä-
äti mentorointina HelsinkiMission
Pelastakaa sukupolvi hankkeessa. Leikkipuistoissa on perinteisesti hyvin
luonnollisella ja matalalla kynnyksellä tarjottu luontainen kohtaamisen paikka
ja tarpeen mukaan tuettu perheitä keskusteluin tai kertoen kaupungin eri
palveluvaihtoehdoista. Parhaimmillaan mentorointi täydentää ja vahvistaa
vanhemmille matalalla kynnyksellä tukea ja apua. Tärkeää on, että leikkipuistot
säilyvät vapaina kohtaamisen paikkoina, joissa vanhemmat ja ammattilaiset
yhdessä tarjoavat perheille toimintaa, huomioiden lasten tarpeet.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti