Miksi kansalaisvastuuta voi ja jopa kannattaa lisätä perheiden auttamisessa?

Kuten Pelastakaa sukupolvi –hankkeen sivuilla kerrotaan, lasten ja perheiden pahoinvointi on lisääntynyt Helsingissä useilla mittareilla koko 2000-luvun ajan.

Perherakenteet ja perheen arki ovat monimutkaistuneet, parisuhdeongelmat sekä avio- ja avoerot ovat lisääntyneet ja yksinhuoltajien määrä on kasvanut. Vanhempia kuormittavat muun muassa stressi, epävarmuus vanhempana, työn ja perhe-elämän yhdistäminen, parisuhdeongelmat sekä vaikeiden tunteiden, kuten suuttumuksen hallinta ristiriitatilanteissa.

Monille vanhemmille ja perheille keskeinen ongelma on, että he ovat haasteidensa kanssa hyvin yksin. Isovanhemmat asuvat usein kaukana, eikä arjen apua ole yleistä pyytää tai saada muilta kuin lähimmältä läheispiiriltä. Kun omat läheisverkostot ovat kaukana tai muuten riittämättömät, huolet ja haasteet pääsevät liian helposti kasvamaan varsinaisiksi ongelmiksi.

Julkiset palvelut ovat keskeinen tekijä perheiden tukemisessa, mutta eivät kuitenkaan ainoa lääke varsinkaan lapsiperheiden kasvavaan ennaltaehkäisevän tuen tarpeeseen. Vastuuta lähimmäisistä ei ole vahvimmassakaan hyvinvointivaltiossa tarkoituksenmukaista ulkoistaa kokonaan julkiselle sektorille. Kun perheet tarvitsevat ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen tukea, apua, läsnäoloa ja keskustelukumppania, ei tukijaksi välttämättä tarvita sosiaalityöntekijää tai muuta ammattilaista tai viranomaista. Itse asiassa vertaistukija, vapaaehtoinen tavallinen ihminen voi olla suurempi apu näissä tilanteissa.

Suomalaiset luottavat avun tarpeessa vahvimmin omaan lähipiiriinsä ja omaan vastuuseen itsestään, mutta heti kolmanneksi luotetuin avun lähde on toisten ihmisten tuki ja lähimmäisvastuu.

Kotimaiset ja kansainväliset tutkimukset kertovat, miten erilaiset vapaaehtois- tai vertaistukea saaneet ihmiset – syöpäpotilaat, sairaiden lasten vanhemmat, vaikeissa elämäntilanteissa olevat nuoret ja vanhemmat – ovat kokeneet vapaaehtoiselta saamansa avun tai tuen tyydyttävämpänä, positiivisempana ja jopa parempana kuin ammattiavun. Vapaaehtoiselta saatuun tukeen liitetään kokemus aidosta, pyyteettömästä välittämisestä, mikä tekee tästä avusta tai tuesta miellyttävää, tehokasta ja vaikuttavaa.

Mielenkiintoista on, että samaan aikaan kun tukea tai apua sillä hetkellä tarvitseva kokee vapaaehtoisen avun hyvinvointiaan lisäävänä, myös apua tai tukea antava voi paremmin. Olen juuri kirjoittanut tieteellisen katsauksen vapaaehtoistoiminnasta kansainväliseen elämänlaatua käsittelevään ensyklopediaan. Vapaaehtoistoiminta lisää tutkitusti elämän mielekkyyden ja merkityksellisyyden kokemusta, yhteisöllisyyden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteita, itsekunnioitusta ja tarpeellisuuden kokemusta, ja niiden kautta vähentää stressiä, ahdistusta ja masennusta sekä lisää terveyttä ja jopa elinikää.  Antaessaan todella myös saa.

Suomalaisista suurin osa on myös halukas auttamaan muita. Meistä osallistuu vapaaehtoistoimintaan eri tutkimusten mukaan jo useampi kuin joka kolmas. Toiminnasta kiinnostuneita ja siihen positiivisesti suhtautuvia on kuitenkin vielä toinen kolmannes, jonka auttamishalu ei vielä ole löytänyt sopivaa kanavaa. Kuulutko sinä ehkä heihin? Tulisitko mukaan infokoulutukseemme, kuulemaan lisää erilaisista tavoista tukea lapsiperheitä vapaaehtoistoiminnan keinoin? Täytä hakemus täällä.

Pelastakaa sukupolvi –hankkeessa haastamme kaikki myös pohtimaan, onko omassa lähipiirissä lapsi tai vanhempi, joka tarvitsisi tukea ja välittämistä.

Voisitko sinä joskus tarjoutua viemään lapsen puistoon, tai kysyä äidiltä tai isältä, mitä hänelle kuuluu? Voit myös hymyillä vieraallekin lapselle raitiovaunussa tai kaupassa tai vaihtaa muutaman ystävällisen sanan lapsen tai hänen äitinsä tai isänsä kanssa. Koskaan et voi tietää, vaikka tuo yksi pieni ystävällinen ele pelastaisi lapsen tai vanhemman päivän – yksinäisyys tai turvattomuus ei aina näy ulospäin.

On selvää, että vapaaehtoiset ja vertaistuki eivät voi korvata julkisen sektorin palveluita, kun ongelmat ovat päässeet kärjistymään tai kasautumaan, ja tarvitaan lastensuojelua tai muuta ammattiapua. Syöpäpotilaat tai sairaiden lasten vanhemmat tuskin myöskään haluavat vertaisia korvaamaan esimerkiksi lääkäreitä. Vapaaehtoisella lähimmäisavulla on oma paikkansa ja roolinsa meidän jokaisen hyvinvoinnin keskeisenä osana, se rooli on läsnäolo, välittäminen ja jakaminen. Kokemus siitä, että toinen ihminen auttaa tai tukee minua ihan vain siksi, että hän välittää, on mittaamattoman arvokas.

Jokainen hyvä teko muuttaa tätä kaupunkia askeleen oikeaan suuntaan. Kiitos, että välität.  Kiitos, että toimit.

Henrietta Grönlund

HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja