Toisenlainen tarina – oppimisesta, välittämisestä ja vapaaehtoisuudesta

Olen kuullut ihmisten usein päivittelevän sitä, miten empaattisuus ja toisista ihmisistä välittäminen on vähentynyt yhteiskunnassamme.

 

Elämästä on tullut kiireisempää ja tuntuu usein siltä, että välitetään vain omasta hyvinvoinnista. Keskustelu johtaa usein päivittelyyn siitä, miten yhteisöllisyys on hupeneva luonnonvara yhteiskunnassamme, ja miten asiat olivat ennen paremmin. 

Tämä on toisenlainen tarina. Tämä on tarina siitä, mitä olen kolmen kuukauden opetusharjoitteluni aikana HelsinkiMissiossa oppinut toisista ihmisistä, välittämisestä ja vapaaehtoistoiminnasta. 

On ollut sanoinkuvaamattoman mieletön kokemus saada olla osana Pelastakaa Sukupolvi -hanketta, ja päästä näkemään se valtava harppaus, mikä hankkeessa on tänä keväänä tapahtunut. Uusia mentoreita on tänä keväänä valmistunut 19 ja ensimmäiset mentorisuhteet ovat käynnistyneet. Tuntuu hienolta, että mentorit ovat päässeet aloittamaan toimintansa perheiden tukena. He ovat perheiden arjessa apuna; kuuntelijana, ylimääräisenä käsiparina, vertaisena kulkijana. Nämä hankkeen ottamat suuret, käytännön kentän ”ensiaskeleet” ovat tehneet minun lähtemättömän vaikutuksen.

Sitten takaisin tarinaan. Tässä tarinassa allekirjoittanut on saanut huomata, miten valtava halu ihmisillä on auttaa ja miten aidosti lähimmäisen rakkaus on läsnä jokapäiväisessä elämässämme. 

Perheiden tueksi hakeutuneet vapaaehtoiset ovat aivan tavallisia, toinen toistaan valloittavampia persoonia, ainutlaatuisia jokainen omalla tavallaan. He ovat nuoria, vanhoja, opiskelijoita, eläkeläisiä, äitejä, isejä ja paljon muuta. He ovat erilaisia, mutta heitä kaikkia yhdistää vahva tahto auttaa. Heillä on myös aikaa. Tai oikeastaan ei heillä ole aikaa yhtään sen enempää kuin kenelläkään muullakaan. He kuitenkin haluavat antaa ajastaan pienen palasen apua tarvitsevan ihmisen kohtaamiseen ja vierellä kulkemiseen. Kolmen kuukauden aikana olen kohdannut suuren joukon ihmisiä, jotka haluavat auttaa muita. Tämän jälkeen en voi yhtyä enää keskusteluun siitä, miten yhteisöllisyys tai empaattisuus olisi kadonnut tai vähentynyt.  

Tässä tarinassa opetusharjoittelija on äärimmäisen vaikuttunut ja ehkä myös vähän hämmästynyt kaikesta siitä hyvästä, mitä on opetusharjoittelunsa aikana nähnyt, kuullut ja kokenut. Ja mikä parasta: tämä tarina on tosi.

Tiia Blomberg

työharjoittelija, 
Pelastakaa sukupolvi -hanke
HelsinkiMisso

Viikonloppu tukiperheenä

Pirkko ja Tomppa toimivat vapaaehtoisena tukiperheenä Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveysviraston tuki- ja lomaperhetoiminnassa. Kirjoituksessa he kertovat viikonlopusta Miriamin, 7, ja Annin, 5, kanssa. 

Tuki- ja lomaperhetoimintaan ja muuhun lapsiperheiden parissa tehtävään vapaaehtoistoimintaan voi hakeutua HelsinkiMission Pelastakaa Sukupolvi -hankkeen kautta.

Kaikki nimet ovat vaihdettu.

"Perjantaina iltapäivällä Pirkko haki kuusivuotiaan Miriamin, yönmustan Afrikan-liljan, päiväkodista Itä-Helsingistä ”Mummolaan” Espooseen. Bussissa Länsiväylällä lapsi tapansa mukaan nukahti. Kalakeittoa maistui kolme lautasellista ja Hello Kitty -jäätelö oli hyvää.

Sitten harjoiteltiin kirjaimia ja luettiin Franklinia ja Prinsessa-kirjaa, loruteltiin nukkumaan käydessä. Lauantaina aamusella tuli Anni 5-v. sijaisvanhempiensa saattamana yökylään. Lähdettiin saman tien ulkoilemaan tuttuun lähipuistoon, pian tytöt kulkivat käsikädessä, leikkivät, liukuivat, kiikkuivat, nauroivat.

Päiväunet jäivät lepäämiseen. Yhdessä leivottiin ”melkein 7-v.”-kakku, pellillinen mokkapalaa, siihen kynttilät ja koristeet. Prinsessa-puvut ylle ja muumi-musiikki soimaan, hurjat ja hauskat tanssit, eikä ollut lupa mennä nukkumaan kunnes vasta myöhään (klo 20).

Sunnuntaiaamuna sipinä alkoi vähän jälkeen klo 7. Pienemmän mielestä murot olivat ”pahoja”, isompi neuvoi, että näin ei saa sanoa, siis jotain on mennyt perille 1,5 vuoden aikana. Metsäretkellä ihmeteltiin kantavia keväthankia, kuunneltiin puron solinaa, seurattiin eläinten jälkiä, syötiin eväät ja taas jaksettiin vaeltaa polkuja pitkin. Ruuan jälkeen unikin maistui, liekö ollut unettavaa kuunneltavaa… Sen jälkeen Hello Kitty -jäätelöä, omppumehua ja viimeiset kakkupalat.

Kesken muistipelin sijaisvanhemmat tulivat hakemaan Annin, toki peli pelattiin loppuun. Halattiin jälleennäkemisen riemusta ja eron haikeudesta. Miriamin kanssa tehtiin vielä esikoululaisten tehtäviä, syötiin ja sitten mummi saatteli lapsen kotiinsa Vuosaareen.

Äiti avasi oven samalla puhelimeen puhuen, kiirehti takaisin sohvalle, jossa oli avoin läppäri, pikkuveli heitteli leluja ympäriinsä. Mummia halattiin moneen kertaan hyvästiksi. ”On pitkä aika taas seuraavaan kertaan”.

Kaksi suloista tyttöä, kaksi erilaista tarinaa.

Viikonloppu oli antoisa, joskin työläs, lapset viihtyivät hyvin yhdessä, vaikka tapasivatkin ensimmäistä kertaa. Toivon tyttöjen saaneen siitä jotain, ainakin sekä sijaisvanhemmat että äiti saivat hieman helpomman viikonlopun.

Päällimmäiseksi jäi meillekin onnistuminen, hyvä mieli, sekä kulukorvaus ja palkkio jotka mahdollistivat tämän toteuttamisen."

Tomppa ja Pirkko

Helsingin kaupungin tukihenkilötoiminta, tukiperhe- ja lomaperhetoiminta

Tervetuloa mukaan toimintaan!

tukiperhe.lomatoiminta@hel.fi

Puh. (09) 3104 6981