Seiso omilla jaloilla

Pakkasin viikonloppuna talvikamppeita kellariin vietäväksi. Untuvatakin, talvisaappaiden,  lukemattomien pipojen ja lapasten joukossa oli myös pienen pienet luistimet. Käyttäjälleen, tukilapselleni Veeralle, ne olivat vielä kuitenkin liian suuret. Olin ostanut luistimet alkutalvella innostuksen vallassa, mutta tältä talvelta ne jäivät käyttämättä. Koko vaikuttaa onneksi siltä, että ensi talvena ne ehkä sopivat.

Kuten aina, tavaroiden pakkaaminen otti oman aikansa. Ajatukset harhailivat menneen talven muistoihin.

Veera ei ole koskaan suhtautunut uusiin asioihin pää kolmantena jalkana heittäytyen. Niinpä olin itsekin hieman varautunut, kun viime maaliskuussa teimme lähtöä HelsinkiMission talviriehaan Rautatientorin Jääpuistoon. Ajattelin, että käymme siellä katselemassa ja juomme ehkä lämpimät kaakaot Jääpuiston kuppilassa.

Jääpuiston sisäänpääsy oli juhlallinen, olimmehan VIP-vieraita tässä tapahtumassa. Tai ainakin meitä kohdeltiin sellaisina.  Paikalla oli koolla lapsia ja aikuisia, luisteleva Paula-lehmä, ja jossain vilahti telkkarista tutut Mimi ja Kuku. Veera oli haltioissaan. Hän halusi luistelemaan!

Saimme luistinvuokrauksesta lainaksi meille molemmille luistimet ja Veeralle pienen kypärän. Olin yhä varautunut – oletin että viimeistään luistimia jalkaan laitettaessa Veera nostaa metelin ja haluaa pois. Pelkkä ajatuskin tulevasta raivokohtauksesta hikoilutti. Mutta ei. Lapsi oli täynnä päättäväistä tarmoa.

Kun ikää on kolme vuotta ja neljä kuukautta, luistimilla seisominen ei ole helppo juttu. Veera katsoi mallia muista, itseään vanhemmista luistelijoista. Paikalla oli myös sirkeitä luistelun saloihin opastavia nuoria. Musiikki soi ja yhteinen innostus sykki radalla.

Luistelin itsekin viimeksi vuosia sitten, mutta oma epävarmuus piti unohtaa kun piti lasta pystyssa. Tämähän sujuu! Huomasin toistelevani Veeralle samoja ohjeita uudestaan ja uudestaan samalla kun kannattelin häntä pystyssä kainaloiden alta:

-        Seiso omilla jaloilla.

-        Katso eteenpäin.

-        Hyvin menee - anna mennä vaan.

-        Ei haittaa vaikka kaaduit, anna mä autan.

Ja sama jatkui uudestaan. Ja uudestaan. Lapsen tomeraa paneutumista uuteen asiaan oli koskettavaa seurata. Veeran ilme näytti selvästi, että hän ei aio antaa periksi. Välillä hän ehti jopa hymyillä, tosin vain puolella suulla. Toinen suupieli oli päättäväisesti viivasuora.

Siinäpä se. Oman tukiperhetoimintani ydin. Yhteiset tukiviikonloppumme eivät vaadi taikatemppuja eikä pönöttävää kirjaviisautta. Toivon, että olen Veeran kanssa tekemisissä sittenkin kun hän on aikuinen. Voin jo nyt kuvitella, mitä tulen hänelle sanomaan silloin:

Seiso omilla jaloilla. Katso eteenpäin. Hyvin menee – anna mennä vaan. Ei haittaa vaikka kaaduit, anna mä autan.

Tukiperheen äiti

HelsinkiMissio järjesti yhteistyössä yrityskumppani Aberdeenin kanssa talviriehan lapsiperheille lauantaina 7.3.2015 Jääpuistossa, Helsingin keskustassa. Mukaan kutsuttiin HelsinkiMission toiminnassamukana olevia lapsiperheitä vapaaehtoisine isä- ja äitimentoreineen. Menossa olivat mukana myös yhteistyökumppaneita asiakkaineen, Helsingin kaupungin lastensuojelun tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta, Helsingin Diakonissalaitoksen Saimit-hankkeen thaimaalaisia äitejä ja lapsia sekä Pelastakaa lapset ry:n vapaaehtoisia.