Kokemuksia tukiperhetoiminnasta

Ajattelin kertoa teille, miten minä ryhdyin tukiperheen äidiksi. Näin lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin tukiperheitä. Työskentelin silloin lasten parissa päiväkodissa ja asuin kahdestaan 15-vuotiaan poikani kanssa. Ajatus lähti siitä, että minulla oli yksi lapsi, jonka olisi hyvä oppia toisilta lapsilta lelujen, tietokoneiden, huoneen ja tavaroiden ym. jakamista ja muiden mielipiteiden huomioimista. Ajattelin myös, että oma poikani saisi uusia ystäviä. Töissä olimme puhuneet siitä, kuinka paljon tunsimme lapsiperheitä, joissa oli vain yksi lapsi ja lapset olivat aika itsekkäitä ja myöskin kavereita vailla. Kysyin tietenkin poikani mielipidettä asiasta. Toinen ajatus tukiperheeksi ryhtymisessä oli myös se, että minulla oli halu ja tarve olla lasten parissa myös vapaa-aikana, vaikka päiväkodissa työskentelinkin. 

Ensimmäiset tukilapset tulivat meille aika pian valmennuksen jälkeen ja tutustuminen alkoi.Lapset olivat pari vuotta nuorempia kuin oma poikani ja tulivat hyvin keskenään toimeen. Alussa tietenkin oli ujoutta, ennen kuin tutustuivat paremmin. Teimme yhdessä aina jotain mitä lapset toivoivat, esimerkiksi kävimme leffassa, kesäteatterissa ja ajamassa mikroautoilla cartingia radalla. Olimme välillä myös ihan vaan kotona ja juttelimme, teimme ruokaa yhdessä, pelasimme lautapelejä sekä katsoimme tv:tä. Minulla on hienoja muistoja ja valokuvia lapsista ja yhteisistä hetkistä. Muutaman vuoden päästä tukiperhetoiminta loppui ja pidin pienen tauon.

Nyt kesällä haimme ja saimme uudet tukilapset ja he ovat jo vierailleet meillä. Nyt halusin ja toivoin nuorempia lapsia kuin viimeksi. Lapset ovat sisaruksia: 9-vuotias tyttö ja 10-vuotias poika. Oma poikani on jo 18-vuotias, eikä häntä enää paljon kotona näy. Olemmekin nimenneet hänet lasten kanssa sala-asujaksi, koska hän vain vilahtaa ohi omaan huoneeseensa ja on paljon omien kavereidensa kanssa. 

Saan paljon iloa tukiperheenä toimimisesta - annan aikaani ja huolenpitoa lapsille ja saan tehdä heidän kanssaan kaikenlaista mukavaa. Sitä ei koskaan tiedä, miten tämä etenee, mitä ongelmia tulee vastaan, mutta nyt tutustutaan rauhassa toisiimme ja ollaan yhdessä. Kyllä poikakin on jo iloisempi ja puheliaampi kuin alkukesästä ja kyselee kotiin vietäessä, että mitä ensi kerralla tehdään.

Jos tämä kirjoitus herätti ajatuksen ryhtyä tukiperheeksi, niin ryhdy toimeen äläkä epäröi! Minulle tämä toiminta on antanut paljon iloa. Vuodet vierivät ja lapset kasvavat pikkulapsista teineiksi ja vauhdilla aikuisiksi, joten jos Sinulla on aikaa ja halua olla lasten kanssa niin, SUOSITTELEN TUKIPERHETOIMINTAA KAIKILLE! 

Terveisin,

Onnellinen tukiperheen äiti

Tekstin on kirjoittanut Helsingin kaupungin tukihenkilötoiminnan vapaaehtoinen.