Kikatusmonologista itkupotkuraivareihin - Ronjan, 6, viikonloppu tukiperheessä

Pätkäviikonloppu tukiperheenä takana, tälläkin kertaa saatiin kokea tunteiden kirjo laidasta laitaan: hervottomasta rätkätyksestä suureen pettymykseen, ilosta häpeään. 

Hakiessamme Ronjaa kotoa häntä ujostutti hirveästi lähteä meille ja yritti vain piiloutua äidin selän taakse. Käveltyämme sata metriä käsikkäin Ronja kertoi, että vaikka äiti onkin jo sitä mieltä, että hän ei enää tarvitse lepoa (kuten alkujaan tähän tukiperhetoimintaan ilmoittautuessaan) niin Ronja kuitenkin tuumi, että äiti tarvitsee vielä lepoa, koska äiti komentaa häntä kovasti. Samalla Ronja vielä vetosi, että enkö voisi kysyä häntä useammin meille, hän lupaa aina vastasta ”KYLLÄ!”.

Matkalla meille Ronja kysyi muutamaankin otteeseen, että ”ai mennäänkö me tänään leikkipuistoon?”, jokainen kerta oli edellistä innostuneempi. Niinpä pysähdyimme ensin meille, söimme välipalaa ja lähdimme ”keltaisen kierreliukumäen puistoon”. On ihana katsoa lasten riemua leikkipuistoissa; nauhoitin pätkän Ronjan keinussa tekemää kikatusmonologia puhelimellani; synkän päivän koittaessa saan varmasti iloita siitä aidosta ja teeskentelemättömästä riemusta.

Leikkipuiston jälkeen syötiin ja saunottiin. Meitä alkoi jo väsyttää kantaa Ronjalle ämpärikaupalla lämmintä vettä lauteille, jotta hän pääsee sitä pirskottelemaan sielunsa kyllyydestä parin tunnin ajan. Hiustenpesukaan ei enää ollut itkun paikka (toisin kuin niiden harjaaminen seuraavana päivänä). Meillä toista vuotta sitten aloittaessaan Ronja ei uskaltanut tulla saunaan ollenkaan, nyt hän on viimeinen sieltä lähtijä.

”Ja sitten iltasatu. Saaks kaks?” Lupasin kaksi jos ne ovat lyhyitä, tai vaihtoehtoisesti yhden pidemmän. Yleensä ”hyvää yötä Hermanni-hiiri” on Ronjan haluama satu, mutta nyt hän sanoi osaavansa sen jo ulkoa ja kertoo sen itselleen aina kun valot on sammutettu. Luin kaksi lyhyempää satua tällä kertaa, Ronja jatkoi itsekseen Hermanni-hiiri –tarinan supattamista.

Aamulla kysyin auttaisiko Ronja tekemään munavoita (tämä on aika usein meillä viikonloppuohjelmassa) ja hän auttoi todella mielellään. Oli mielestään siinä jo niin hyvä, että minun kannattaisi kuulemma ottaa hänestä mallia. Karjalanpiirakat, puurot ja mehut syötiin hyvällä ruokahalulla.

Aamupalan jälkeen lähdettiin kävelylle, vaikka vähän vettä tihuttikin. Puolivälissä matkaa löytyi ”yllättäen” leikkipuisto, jossa kuulimme mm. ketsuppitarinan keinussa. Kotimatkalla Ronja väitti, ettei jaksa kävellä ja kerroin hänelle, että jaksaminen ja haluaminen ovat eri asioita. Vanhat kunnon ”kumpi eka ton puun luona!” ja ”et kyllä mitenkään voi jaksaa juosta tonne keltaiselle autolle asti!” –temput tepsivät edelleen kuin häkä.

Myös vanha kunnon ”ei, juu ja vaarinhousut” naurattivat Ronjaa:
- Haluaisitko huomennakin mennä leikkipuistoon? EI
- Haluaisitko syödä tänään kuravelliä? JUU
- Mikä on prinsessojen ihanin vaate? VAARINHOUSUT

Iltapäivällä menimme konserttiin, jonne tuli myös lähes koko sukuni; ihmisiä, jotka Ronjakin on oppinut tuntemaan. Tällä kertaa tapaamisesta tuli Ronjalle suuri pettymys, musiikki oli Ronjalle lähinnä häiriöksi kun leikkimään olisi pitänyt päästä. Kun väliajan jälkeen piti leikki lopettaa ja palata saliin sai Ronja kunnon itkupotkuhuutoraivarin. Siinä ei kai auta kuin olla lujasti pehmeä; saa itkeä pettymystään, mutta ei lyödä.

Kun Ronja lopultakin rauhoittui itkemisestä olikin aika lähteä omaan kotiin. Matkalla Ronja oli hyvin hiljainen, kuunteli kuitenkin kun kerroin miten häntä varmasti harmittaa (ja hiljaa arvelin, että ehkä vähän hävettääkin), mutta että kukaan ei ole vihainen hänelle. 

Kotiin päästyään Ronja purskahti itkuun. Juttelimme vielä Ronjan äidin kanssa, että oli iso pettymys Ronjalle, ettei tapaaminen sukulaisteni kanssa tällä kertaa ollutkaan pelkkää leikkiä, hyppimistä ja kikatusta, mutta että muuten meillä oli viikonlopun ajan koti täynnä naurua, hekotusta ja kivoja hetkiä. Lähtiessä halasimme vielä Ronjan ja kiitimme mukavasta viikonlopusta hänen seurassaan.

Kuten sanottu,  kahdessa päivässä toteutui tunteiden kirjo laidasta laitaan.

Kirjoittajana tukiperheen äiti.

Helsingin kaupungin tukihenkilötoiminta, tukiperhe- ja lomaperhetoiminta

Tervetuloa mukaan toimintaan!

tukiperhe.lomatoiminta@hel.fi

Puh. (09) 3104 6981