Kuka määrittelee millainen on hyvä mies?

Miehet – tuo mystinen väestönosa, josta voidaan tehdä yleistyksiä jos jonkinlaisia. Miehet ovat tällaisia ja miehet ovat sellaisia. Miehet ovat jopa sikoja. Miehet eivät puhu eikä pussaa. He ovat sitoutumiskammoisia parisuhteissa, mutta myös vapaaehtoistoiminnassa – paitsi jos siihen liittyy jännitystä tulenlieskojen parissa, pyöreän esineen perässä juoksentelua tai jonkinlaista lihasten pullistelua. Apua, kuka tätä väärää mielikuvaa oikein lietsoo!

Etsin työkseni miehiä. Etsin heitä kavereiksi yksinhuoltajien lapsille, jotka eivät säännöllisesti pääse viettämään aikaa kenenkään miehen kanssa. Toiminnassa ei ole tarkoitus vahvistaa yleisiä käsityksiä miehistä. Tarkoitus on, että lapsi saa elämäänsä turvallisen kaverin, jonka kanssa jakaa asioita. Tämä kaveri sattuu olemaan mies, mutta myös oma ainutlaatuinen yksilönsä.

Miehistä on toki pulaa, ainakin sosiaalialan vapaaehtoistoiminnoissa. Mieskavereita odottavia lapsia on aina jonossa enemmän kuin pikkukaveria vailla olevia miehiä. Sitoutuminen ei kuitenkaan arveluta ainoastaan miehiä, vaan on nykyajan henki. Hämmästelen jatkuvasti mieskaveritoiminnassa mukana olevien miesten sitoutumista. Jotkut ovat olleet mukana jo 20 vuotta!

Sitoutumista suurempi haaste on suuret odotukset ja paineet, joita miehiin ladataan. Jos mies kaipaa elämäänsä lapsikontakteja, ensimmäiseksi aletaan epäillä tämän tarkoitusperiä. Yhteiskunnassa ja asenteissa on jotakin pahasti pielessä, jos vain naisilla on oikeus haluta viettää aikaa lasten kanssa.

Mieskaveria lapselleen hakevien äitien vaatimukset ovat toisinaan tiukkoja, epärealistisiakin. Vanhemmuuteen kuuluu olla huolissaan oman lapsensa hyvinvoinnista. Onko silti tarpeen, että lapsen kaveri on tietyn näköinen, ikäinen ja osaa sitä, harrastaa tätä jne. Jokainen voi miettiä, mitä ominaisuuksia omilta ystäviltään vaatii – minkälainen ihminen on hyvä kaveri?

Mieskaveritoiminnan tavoitteena on tuoda lapsen elämään äidin lisäksi toinen turvallinen aikuinen. Mieskaverin kanssa voi pohtia ja tehdä erilaisia asioita kuin äidin kanssa. Kaverisuhteen kannalta ei ole merkityksellistä, minkälaista työtä mies tekee, ketä hän rakastaa tai mihin hän uskoo. Kavereilla on vapaaehtoistoiminnan lisäksi oma yksityinen elämänsä – kuten myös äideillä.

Aluillaan olevat kaverisuhteet eivät kaadu siihen, ettei lapsi hyväksyisi mieskaveria. Jos löytyy kuunteleva aikuinen, jolla on aikaa lapselle, hänet otetaan vastaan ilolla. ”Äiti, se oli juuri sellainen kuin toivoin!”, sanoi 4-vuotias poika tavattuaan mieskaverinsa ensi kertaa. Olisi harmi, jos kaverisuhde kaatuisi äidin koviin vaatimuksiin.

On onni tehdä työtä sadan mieskaverin parissa. He ovat kaikki erinäköisiä, ikäisiä ja erilaisista asioista kiinnostuneita. He ovat hyvin tavallisia ja hyvin ainutlaatuisia. He puhuvat ja keskustelevat kokemuksistaan avoimesti ja kysyvät neuvoa kaverilta. He halaavat jälleennäkemisen ilosta ja hyvästiksi. He ottavat pikkukaveria harteista kiinni ja rutistavat.

On onni saada kiitokset äidiltä, joka on uskaltanut luottaa. Vastineena luottamuksesta voi olla kaveritapaamisesta silmät intoa sädehtien palaava lapsi.

Mina Iranta
Mieskaveritoiminnan ohjaaja
Pienperheyhdistys ry

Kirjoitus on julkaistu alun perin Pienperheyhdistyksenblogissa.