keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Myötä- ja vastamäessä – tukisuhteissa


Tukihenkilö on turvallinen aikuinen, joka uskaltaa antaa lupauksen sekä päättää pitää sen. Lupaukset ovat pieniäsuuria tekoja ja asioita. Ne ovat sitä, että ilmestyy paikalle sovitussa aikataulussa, sitä että voi toteuttaa tuettavan toivoman tekemisen, mutta yhtälailla sitä, että on ja pysyy rinnalla, kun on siihen lähtenyt.

Elämään mahtuu kuitenkin pettymyksiä meillä jokaisella. Myös tukisuhteissa tulee pettymyksiä, hyvissäkin. Joskus bussi vaan on myöhässä ja tukihenkilö myöhästyy. Maailman Paras tukihenkilö saattaa yllättäen joutua muuttamaan Norjaan, vaikka on luullut voivansa pysyä ja vaikka tuettava on luullut hänen pysyvän.

Tällaisten pettymysten kohdalla turvallisen aikuisen rooli on olla mukana muutoksessa, sanoittaa muutosta, sen aiheuttamia omia tunteita. Ehkä turvallinen aikuinen jopa uskaltautuu ääneen arvailemaan lapsen tunteita. Turvallinen aikuinen ei häviä tai jätä. Turvallinen aikuinen tekee selväksi, ettei yllättävä käänne ja harmittava takaisku ole tuettavan vika, eikä seurausta hänen käytöksestään. Turvallinen aikuinen osaa kertoa, mitä tapahtuu, kun tukisuhde päättyy. Poistetaanko puhelinnumerot puhelimista?  Saako soittaa? Saako moikata kadulla? Voiko mennä joskus kahville? Tuleeko synttärinä postikortti? Tietysti on sanomattakin selvää, että se turvallinen aikuinen on ensin selvittänyt nämä asiat itselleen.

Tukisuhteessa ollaan ja edetään lapsen ehdoilla, joka saattaa tarkoittaa yhteisten mukavien tekemisten suunnittelua tai vaikka ohareita. Tuettavaa ei voi pakottaa tukisuhteeseen. Ennen kuin selviää, mikä ohareiden taustalla on, tarvitaan turvalliselta aikuiselta kärsivällisyyttä, turvallinen aikuinen malttaa odottaa ja katsoa millaiseen ratkaisuun päädytään, mitä tuettava todella toivoo ja tarvitsee.

Ohareiden taustalla voi olla monta asiaa, nuoren mieltä voi täyttää kaverit, harrastukset, muutokset perheen tai hänen omassa elämäntilanteessaan. Ohareilla saatetaan myös kokeilla suhteen kestävyyttä tai aikuisen pysyvyyttä. Oharit saattavat astua kuvioon myös siinä kohtaa, jos aikuisesta on tulossa ”liian tuttu”. On ehkä tutustuttu paremmin tai vaikka juteltu vakavia. Voi tuntua pelottavalta tai jopa hävettävältä, että on uskaltautunut luottamaan. Joissain tapauksissa oharit saattavat viestiä myös sitä, ettei tuettava koe olevansa niin merkityksellinen tai hyvä, että uskoisi tukisuhteesta tulevan mitään, että hän olisi tukisuhteen tai turvallisen aikuisen huomion arvoinen. Joskus on helpompi pettää toinen kuin antaa itsensä pettyä. Myös aikuisen läsnäolo voi tuntua vaativalta: Ehkei tuettava ole tottunut siihen näkyväksi tulemisen tunteeseen – vaikka sitä haluaisikin – vaan siihen täytyy totutella ajan kanssa.

Kaiken tämän sanoittamiseksi tarvitaan apua, tukea ja aikaa. Sekä usein myös tulkki, ehkä tukisuhteen ulkopuolinen henkilö. Tässä kohtaa tulkiksi saattaakin kelvata vanhempi tai vaikkapa sosiaalityöntekijä.

Kyllä: Oharit saattavat viestiä myös siitä, ettei nuori ole tukisuhteeseen tyytyväinen ja haluaa lopettaa tukisuhteen. Ehkä hän on pettynyt toimintaan, ehkei tukihenkilö olekaan ollut sitä, mitä hän on ajatellut.

Ja kyllä:. Eivät kaikki tukisuhteet onnistu. Ja kyllä, vapaaehtoiset tukihenkilötkin kokevat pettymyksiä. Se ei ollutkaan sitä mitä ajattelin. En ymmärrä miksi tässä kävi näin. En haluaisi lopettaa, vaikka onkin pakko.

Eräs aikoja sitten tukihenkilönä toiminut sanoi: ”Joskus ilo täytyi raapia kasaan.”

Silti.

Elämä lapsen tai nuoren rinnalla kulkijana voi myös onnistua ja olla antoisaa. Osa oppii tukisuhteen aikana lähinnä itsestään, osa lasten ja nuorten maailmasta. Jos ei riskiä ottaisi, jos ei katsoisi, ei heittäytyisi tukisuhteeseen tuntemattoman lapsen kanssa ja katsoisi mitä siitä seuraa, ei saisi mahdollisuutta tulla kokeneeksi sitä, kun lapsi luottaa, kertoo koulupäivästä, keksii ensimmäisen yhteisen tekemisen kohteen vuoden yhteisen polun jälkeen tai laittaa viestin, että nähtäispä pian. Kun seistään yhdessä ikkunassa yhteisen päivän jälkeen ja haaveillaan siitä, ettei täytyisikään mennä kouluun ja töihin, että yhteinen aika voisi jatkua. Tästä jää paitsi, jos ei ota riskiä.

Jää paitsi siitä kaikesta tykkäämisestä ja tykätyksi tulemisesta.

On siis niinkin, että joskus sitä iloa ihan läikkyy yli.

Piia Vanhatalo

Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan koordinaattori
Lastensuojelu, lastensuojelun muut palvelut, tukihenkilötoiminta, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto







Kiinnostuitko tukihenkilötoiminnasta lapsiperheiden kanssa? Lue eri mahdollisuuksista täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti