Toisenlainen tarina – oppimisesta, välittämisestä ja vapaaehtoisuudesta

Olen kuullut ihmisten usein päivittelevän sitä, miten empaattisuus ja toisista ihmisistä välittäminen on vähentynyt yhteiskunnassamme.

 

Elämästä on tullut kiireisempää ja tuntuu usein siltä, että välitetään vain omasta hyvinvoinnista. Keskustelu johtaa usein päivittelyyn siitä, miten yhteisöllisyys on hupeneva luonnonvara yhteiskunnassamme, ja miten asiat olivat ennen paremmin. 

Tämä on toisenlainen tarina. Tämä on tarina siitä, mitä olen kolmen kuukauden opetusharjoitteluni aikana HelsinkiMissiossa oppinut toisista ihmisistä, välittämisestä ja vapaaehtoistoiminnasta. 

On ollut sanoinkuvaamattoman mieletön kokemus saada olla osana Pelastakaa Sukupolvi -hanketta, ja päästä näkemään se valtava harppaus, mikä hankkeessa on tänä keväänä tapahtunut. Uusia mentoreita on tänä keväänä valmistunut 19 ja ensimmäiset mentorisuhteet ovat käynnistyneet. Tuntuu hienolta, että mentorit ovat päässeet aloittamaan toimintansa perheiden tukena. He ovat perheiden arjessa apuna; kuuntelijana, ylimääräisenä käsiparina, vertaisena kulkijana. Nämä hankkeen ottamat suuret, käytännön kentän ”ensiaskeleet” ovat tehneet minun lähtemättömän vaikutuksen.

Sitten takaisin tarinaan. Tässä tarinassa allekirjoittanut on saanut huomata, miten valtava halu ihmisillä on auttaa ja miten aidosti lähimmäisen rakkaus on läsnä jokapäiväisessä elämässämme. 

Perheiden tueksi hakeutuneet vapaaehtoiset ovat aivan tavallisia, toinen toistaan valloittavampia persoonia, ainutlaatuisia jokainen omalla tavallaan. He ovat nuoria, vanhoja, opiskelijoita, eläkeläisiä, äitejä, isejä ja paljon muuta. He ovat erilaisia, mutta heitä kaikkia yhdistää vahva tahto auttaa. Heillä on myös aikaa. Tai oikeastaan ei heillä ole aikaa yhtään sen enempää kuin kenelläkään muullakaan. He kuitenkin haluavat antaa ajastaan pienen palasen apua tarvitsevan ihmisen kohtaamiseen ja vierellä kulkemiseen. Kolmen kuukauden aikana olen kohdannut suuren joukon ihmisiä, jotka haluavat auttaa muita. Tämän jälkeen en voi yhtyä enää keskusteluun siitä, miten yhteisöllisyys tai empaattisuus olisi kadonnut tai vähentynyt.  

Tässä tarinassa opetusharjoittelija on äärimmäisen vaikuttunut ja ehkä myös vähän hämmästynyt kaikesta siitä hyvästä, mitä on opetusharjoittelunsa aikana nähnyt, kuullut ja kokenut. Ja mikä parasta: tämä tarina on tosi.

Tiia Blomberg

työharjoittelija, 
Pelastakaa sukupolvi -hanke
HelsinkiMisso